perjantai 8. tammikuuta 2016

Peksu

Yksi kuvauksellisimmista Schleicheistä.

Nimi: Pecador
Valmistaja/malli: Schleich andalusialaisori.
Koko/mittakaava: Little bit.
Sukupuoli: Ori.
Rotu: Andalusialainen.
Väri: Jonkin sortin kimo ilmeisesti.
Muuta: Yksi omista lempimalleistani, vaikka vanha ja nykylogiikalla aika kämminen onkin. Tälle on myös maalattu kengät. Muistan kun sain Peksun, taisin tulla koulusta kotiin ja pöydällä odotti Schleichi. Äiti sen oli meikäläiselle ostanut, hyvin on perheellä tiedossa jo pitkään ollut tämä hevosmallailuni. Voin sanoa reaktioni olleen sellainen, että sen hävinneisyyden vuoksi en nykyisin kerää Schleichejä. Mutta tuohon aikaan näissä oli sitä laatua, vaikkakaan ei toki siinä määrin että olisivsat vetäneet vertoja vaikkapa Breyereille. Kuvien määrästä ja niillä leikkimisestä voi päätellä sen, että pidin Peksusta - ja pidän edelleen. Ja arvatkaa muuten mitä? On erikoista se, että tämä malli on mukava kuvattava myös suoraan edestäpäin tai jos sen otsa näkyy (ylipäänsä), mutta suurin osa Breyereistä ei näytä kovin hääviltä etuperokuvissa. Se on erikoista se - toki vaikutteena mahtaa olla erilaiset muovit ja valutavat myös. Schleicheissä on pääsääntöisesti varsinkin nykyään enemmnä yksityiskohtia kuin Breyereissä, koska näiden muovi sallii sen, toisin kuin se muovi mistä Breyerit tehdään. (Tässä vaiheessa haluaisin karjaista itselleni, ettei ole mitään järkeä vertailla Schleichejä ja Breyereitä, koska ei niitä voi verrata.)









Vääristyneet mittasuhteet.

















Näin pilataan hyvä kuvakulma.


































Yksi parhaista kuvista mitä tästä mallista olen ottanut.































Totaalinen lempikuva!

Tästä hepasta ei ainakaan hetkeen olla ottamassa uusia kuvia... Ei sillä, ettenkö haluaisi, muttakun en näe mitään syytä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Danke schön, tämä blogi ei ole saksalainen kylläkään.