torstai 31. elokuuta 2017

Veturi

Nimi: Sir Vederin "Veturi"
Valmistaja/malli: Schleich, ruunikko clydesdalenhevosruuna (uudempi).
Nykyään: Vanha kimo kylmäveriruuna.
Kustomoija, ajankohta: Afuze, olisko ollu 2017! Valmistui elokuun lopulla 2017.
Koko/mittakaava: Little bit.
Sukupuoli: Ruuna.
Rotu: Iso ja raskas kylmäverinen, oletettavasti shire tai shire-risteymä.
Väri: Kimo. Ei merkkejä. Väritys on jokseenkin tyylitelty (lähti lapasesta).
Muuta: Ostinpa kerran Schleichin clydeadaleruunan kustomoidakseni sen ihan erilaiseksi kuin se ostettaessa oli. Ja hiukan poikkeavahan siitä tulikin, tai no, paljonkin poikkeava. Tykkään rankasti kustomoiduista malleista (drastic custom), joihin on nähty kaikki vaiva ja ketutus mitä pystyy... Lukekaa selostus alta, tästä konista on paljon asiaa.

Vuolin pois paljon muovia, siis paljon. Halusin notkoselkäisen, hirvenkaulaisen ja rupsahtaneen konin. Ja siis ilman, että joudun muokkaamaan asentoa oikeastaan yhtään, mitä nyt häntä meni käytännössä uusiksi. Vuolujen jälkeen lisäsin hevoselle massaa kroppaan (peittääkseni vuolualueet ja tehdäkseni lihaksia), kaulaan, vatsaankin tuli karvakerros... Päätäkin olin vuollut. Massailin profiilin hyvin kuperaksi, tykkään paksupäähevosista. Sieraimia en uusinut, massailin vähän niiden ehdoilla. Huulet uusin. Partaa en ehtinyt tehdä ja se vähän ketuttaa, ainakin jos parralla olisi kelvannut peittää yksi veitsenjälki joka jäi näkyviin. Korvat tein uusiksi. Ruunakalustoon lisäsin massaa, muotoilin myös hännänalusen (Schleich sensuroi hrrrgg). Hännän kynin, leikkelin ja tuin rautalangalla asentoon, johon pistin massaa päälle. Massan kuivuttua irrotin rautalangan ja jouhitin mokoman huiskimen. Jotkin yksityiskohdat, kuten yönsilmät, osa harjannysästä ja turkituksesta, on tehty Modeling Paste -nimisellä muotoilumönjällä joka on kuin virheettömästi koholle kuivuvaa akryylimaalia (ostettu täältä).

Vuoltuna.

Ensimmäiset massakertymät selkäpuolella.

Kroppa ja naama lähes loppuun massailtuina.

Juuri ennen pohjamaalausta.

Maalausvaiheeseen päästyäni päätin, että kerta heppa on olevinaan vanhaherra, voisi se olla valkoinen kimo. Valkoinen kimo. En ole parasta kaveria suurien valkoisten alojen maalaamisen kanssa, koska ensinnäkin valkoinen on helposti lattea ja tylsä, ja toiseksi, sitä pitää kerrostaa tuhannesti ennen kuin se edes kunnolla peittää mitään.

Pohjamaalattuna.




En halunnut liian vaativaa maalaushommaa, koska konin rakenteen piti näkyä hyvin (mikä ei onnistuisi jonkun rutkan kirjavuuden kanssa). Mutta tokihan kimossa pitää vähän jotain sävyä olla. Blondit jouhet piti tehdä. Tai oranssit. Muutoin ruunapappa olisi valkoinen. Ennen varsinaista maalaamista, jonka kerkesin jo kavioista aloittaa, tein hepalle vähän korjauksia Modeling Pastella. Taisteluaseena toimi lattapäinen öljyvärisivellin, ja yritin muodostaa sillä turkkitekstuuria paikkoihin joista paistoi vielä merkkejä massan ja muovin rajoista. Harjaakin vähän pidensin.




Puhdas valkoisuus jäi haaveeksi. Yritin sävyttää tätä ensin kullanoranssehtavalla sävyllä (jolla maalasin Juustiksen), ja valkoista sekaan, mikä toimikin hyvin ensin. (Tästä ei ole kuvia.) Kunnes äkkäsin että hei, eihän kimot vaalene noin... Piru vie. Mustavalkoiseksihan se meni sitten. Revin hermojani, koska tuon kultavalkosotkun jälkeen ei mustan ja valkoisen myllääminen tuntunut yhtään toimivan. Olin vähällä päällystää elukan uudelleen valkoisella, jottei tarvitsisi sävyttää enempää. Jätin kellertävää väriä näkyville kyllä, tarkoituksella.

Uhrasin yhden siveltimistäni saksimiselle juuri tämän hevosen takia. Omistin kaksi keskenään samanlaista pienikärkistä lattasivellintä, joten toinen (käytetympi) sai joutua silputtavaksi. Nyt minulla on pieni pyöristetty lattasivellin isomman ohella.

Mietin siinä kuitenkin, että hei, olisihan se herkku jos tekisi vähän tyylitellymmän konin. Ei sen tarvi aina niin realistista olla.Välivaihekuvia ehdin räpsiä kerran, koska homma oli niin suuri etten kehdannut pätkiä sitä kuvailulla.



Kerkesin tämän kanssa myös testaamaan uusia siveltimiä, jotka on ostettu ylempänä mainitusta taidetarvikeliikkeestä. Nämä siveltimet on ilmeisesti tehty juurikin pienoismallien maalaamista silmälläpitäen, ja kyllähän ne toimivatkin! Varmuudeksi hankittiin useampi eri kokoisina, ettei ketuta jos vahingossa tapan näistä jonkun. Alla näkyvät ohuet rannut Veturin naamassa on aiheutettu noilla pienoismallisiveltimillä:

Ensin mustalla rantu, ja sitten sen päälle ainakin kerran valkoista, vähän häivytystä...

Maalaushomman lopuksi lakkasin ruunan Vallejon mattalakalla kahdessa osassa; välillä useampi tunti. Silmät ja sieraimet saivat kiilteensä jostakin lakasta jonka olen ostanut aikoja sitten. Lakkausvaiheita ei oikein ole järkeä kuvata, joten siirrytään suoraan valmistumiseen.

'Projektinimenä' tälle toimi Veturi, ja se saa olla sen lempinimenä jatkossakin. 'Viralliseksi' nimeksi sille tuli Sir Vederin. Nimeä ehdotti nettikaveri, danke hälle tästä.

Seuraavaksi Veturi kuvattuna juuri lakkauksen jälkeen, valmistuneena. En oikeasti halua räpelöidä hevosia heti kun ne on saatu lakattua, mutta tätä teki mieli kuvastella... (Sieraimissa oleva lakka, kiiltäväksi kuivuva, ei ole vielä ehtinyt kuivua näissä.)
























Lakkojen kuivuttua; olen kai saäätänyt kuvien kontrastit suuremmalle, kerta totesin että kerrankin on heppa joka näyttää sellaisissa kuvissa enemmän oikealta itseltään:





Riimun kera. Naru ei ole hevosen oma:

Personal halter ansaitsi oman parrasvalomomenttinsa.









Ilman salamaa. Onneksi sarjakuvaus on keksitty.



Automaattiasetus.




Kulissit.

Seuraavaksi Veturia Savagen ja Juustiksen kanssa. Savage on löytänyt itselleen miehen ja inisee muut pois, koska mustasukkaisuus.



"Elähän nyt akka riehu..."




Kokovertailua. Juustis, Veturi, Savage.

Nyt taitaa olla blogitettuna ne jotka on jo kauan pitänyt... Siihen saakka kunnes jotain taas valmistuu. Olisi tiedossa drafteria, sinkoilevaa puoliveristä, saddlebredia ja sensemmosta. Ja stablemate -kokoisista kökköleluista tehtyjä.