tiistai 18. huhtikuuta 2017

Clyde

Nimi: Clyde (projektinimi, oikea tulee aikanaan - jos tulee)
Valmistaja/malli: Schleich, clydesdaleruuna (vanhempi).
Nykyään: Clydesdale- tai shireruuna, suurimerkkinen ja karvaisempi kuin OF -clyde.
Kustomoija, ajankohta: Afuze, aloitettu ennen vuotta 2014 ja saatu valmiiksi kevättalvella 2017. 
Koko/mittakaava: Little bit.
Sukupuoli: Ruuna.
Rotu: Shire tai clydesdale.
Väri: Ruunikko. Isomerkkinen; korkeat sukat mej, mtj takakorkeat sukat. Vatsassa iso valkoinen merkki joka kulkee repaleisena molemmille kyljille ja yhdistyy myös oikean etujalan sukkaan. Naamassa turpaläsi.
Muuta: Clyde on jälleen kerran tätä "nykyistä" kustomointityyliäni ja sellainen hevonen, jota kehtaan kuvata ja lätkiä vaikka gallerioihinkin. Huipusta ollaan kaukana edelleen, mutta tämäkin koni on ollut niin tolkuttoman pitkäaikainen projekti että lienee loogista löytää siitä kaiken maailman kökköjä. Ne eivät ole niin pahoja kuitenkaan kuin voisivat olla... Lisäksi kuten näkyy, Clydeä on jopa sävytetty.

Ihan ehdottoman tärkeä muutos, jonka tein, oli eliminoida moldille tyypillinen ruma lärvi ja korvata se jollakin paremmalla. Luulen päässeeni tavoitteeseeni - valmiin Clyden naama on kivempi kuin tehdaskuntoisen. On se vähän ponimainen, mutta jaa, miun tyylinen ja muutenkin outo, muttei mikään alien. Erikoistahan tässä on se että muotoilin Clydelle kokonaan uudet silmät, mikä ei ole helppo homma. Pitäisi uskaltaa tehdä niin jatkossakin, jos uhrilla on liian kökkö naama...

Schleichin OF -clyderuunan silmät kaikessa epärealistisuudessaan.

Kun sen ilmeen pitäisi näyttää tältä (en löytänyt postaukseen sopivaa luonnosta kylmäverisestä). Hevosen silmä ei ole 'soikula' vaan 'kolmio'!

Clyden kanssa juttu oli se, että halusin vaan lisätä materiaalia päälle poistamatta muovia - paitsi korvien kohdalla, ne teen aina uusiksi. Kaulaa on laajennettu, silmät muotoiltu itse uusiksi, naamaa massailtu kyömymmäksi, huuliin lisätty muotoja ja yksityiskohtia. Vanha harja on peitetty uudella, paljon pidemmällä harjalla, hännälle kävi sama kohtelu. Roikkuvampi vatsa lisätty. Etujalkojen (kyynärvarsi?)lihaksia jatkettu. Ruunakalusto uudelleenmuotoiltu, etukavioita pidennetty.

Halusin tehdä sellaisen raskasrakenteisen tumppujalkatankkerin, jolla on runkonsa paksuinen kaula ja selkeä vatsa. Silmien ympärille heitin pari huoliryppyä. 

Välivaihekuvia seuraavaksi. En todellakaan lataa kaikkia, nämä ovat ajalta kun muotoilupuoli oli ready ja rupesin maalaamaan tätä. Jossakin välissä sitten tuli stoppi, enkä kuvannut Clydeä ennen sen oikeaa valmistumista. Pohjamaalattuna se oli varmaan kuvauksellisin keskenkeräiseni siihen aikaan, sen huomaa kuvien määrästä ja siitä miten paljon tulin leikkineeksi valolla.


Pohjamaali.









Harjan maalaamisessa ilmeni ongelmia...















Seuraavat kuvat ovat hyvin tuoreita (huhtikuu 2017) ja ensimmäisiä, joissa Clyde on täysin valmis. Viivyttelin kuvaamista siksi, koska halusin käyttää järkkäriä ja löytää kunnollisen tilanteen, eikä työhuoneen siivouksen aikana juuri löydy hyviä kuvailupaikkoja. Nämäkin on kuvattu valkoisen taustapaperin kanssa, jonka teippasin pahvilaatikkostudiooni ja pistin pöydälle lampun alle.

Ainoa juttu mikä valmiissa Clydessä häiritsee ovat sen silmät... En pidä niistä juurikaan. Näyttivät paremmilta maalaamattomina.






















Itsekriittinen juntti kun olen niin sanon etten ole taaskaan tyytyväinen. Mutta samalla huomautan ettei tämä ole huonoinkaan kustomini. Kuviakin PITÄISI ottaa lisää, mutta kiirus minulla ei ole. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Danke schön, tämä blogi ei ole saksalainen kylläkään.