lauantai 13. toukokuuta 2017

Salma

Nimi: Salma (ainakin lempinimi, Wikipedian perusteella arabialainen naisennimi)
Valmistaja/malli: Breyer PAM (Proud Arabian Mare).
Koko/mittakaava: Traditional (1:9).
Sukupuoli: Tamma.
Rotu: Arabi.
Väri: Kimo (harmaantumisvaiheessa).
Muuta: Tämä PAM on ensimmäinen "oikea" pienoismalli, jonka olen omistanut, ja ensimmäinen Breyerini. Ostin sen joltakin tamperelaiselta kirpparilta kymmenellä eurolla, kun reissattiin siellä päin vuonna 2010. Samalla mukaan tarttui toinenkin aito Breyer, joka ei kuitenkaan päätynyt minun omistukseeni, vaan kaksoselle.

Halpa hinta, huono kunto ja löytöpaikka kertovat paljon: entinen omistaja on tuskin tiennyt mikä tämä edes on. Sitä on luultu pelkäksi leluksi, joten kohtelukin on ollut sen mukaista. Tammalla on vieläkin myös hintalappuarpi selässä ja sen ohella joitakin tahroja, joita tuskin saa pois.

Koska tämä PAM on ollut minulla näin kauan, on loogista että se myös on tullut kuvatuksi miljoonat kerrat. Onpa se myös nähnyt ensimmäiset tekemäni pienoishevosvarusteet, siis ne "oikeat" kamat joiden jälkeen kiinnostuin kunnolla tackin tekemisestä. Ensimmäinen trad -riimunikin on sen personal halter.

Tarinallisesti ajattelen tätä länkkäriheppana, lähinä siksi kun sen isännäksi tarkoittamani nukke on lännenratsastaja. Melko pomminvarma ja iisi olento, näemmä, tämä tamma. Rautaa sen suuhun ei saisi tunkea, vaan eipä eläin siitä nokkiinsakaan ota... Hyvin koulutettu hevonen toimii vähillä voimilla.

Alkukesällä 2017 sain viimein ähellettyä arabitammalle nimen. Halusin sille arabihevosille tyypillisen (arabinkielisen) nimen, mutta olen tietysti todella kökkö löytämään mitään järkevää edes nettisanakirjojen kera. No, matka vei englanninkieliseen Wikipediaan ja sieltä etunimilistojen luo. Toistaiseksi tällä on siis vain arabinkielinen lempinimi Salma, jonka merkityksiä ovat "rauha" ja "sweetheart". No, hetken kun pällistelee ja miettii, niin sehän osuu oikeaan, kun juuri tuollaiseksi olen tämän tamman aina mieltänyt. Nimen väritkin ovat riittävän sopivat; harmahtavat. Nimi itsessään on riittävän pehmeä. Itse tammakin on muodoiltaan pehmeä.  














Niinkutsuttuja työpöytäseikkailuja.





Joskus laskin että PAM olisi 1:1 koossa 144 cm korkea!











Järkkärillä 5/6/17. Asetus P ja picture controllista "Värikäs", kontrasti täysillä.


Sama ajankohta kuin yllä, mutta kesymmillä asetuksilla.























Kasaumakuvia ovat seuraavat. En laske ylle jo laitettuja varustekuvia sellaisiksi, koska ne on arkistoitu Salman kansioon eikä kasaumiin. Tamma sopii hyvin asetelmien jatkopalaksi ja on monipuolinen, mutta samalla vähän persoonaton lisuke myös. (Kasaumakuvia alettu laittaa vasta 27/9/18 lähtien.)

Kaikki tässä on hyvin vanhaa, joten sillä selitetään kuvan sisällön laatu (tai laadun puute). Vain Roz voidaan luokitella oikeasti 'tuoreeksi' vaikka senkin muotoilemisesta on jo aikaa.

Pakollinen Asko ja Salma -ratsastuskuva. Kokeilin, miten hyvin Asko ratsastaa, ja yllätyin kun sen kankku mallautuikin ihan kivasti tuohon ns. satulaan. Ohjat pysyvät käsissä kontaktiliiman ansiosta.

Kaameat varusteviritelmät...


Salma ja vihreä täti nimeltä Cerys. Kuvattu kolmijalalla ilman salamaa.




Muotokuvausta, ehkä vuoden 2017 alusta.

Ilmeisesti riimunarulla ei ole mitään oikeaa virkaa jos hevoselle on puettu turhan letkeä riimu. Ja taluttaja on niin pätkä, että ihan siksikin naru näyttää kilometrin pituiselta.

Tämä on satsista, jossa Roz ratsastaa Salmaa, mutta nuken nakuilun vuoksi en viitsi ladata niitä tänne tämän enempää. Tuontyylisiä ohjaviritelmiä on oikeasti olemassa (missä olisimme ilman internettiä?).

Kuvailinpa kerran muutamat vähemmän tallennetut hepat ja samalla niiden yksityiskohtia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Danke schön, tämä blogi ei ole saksalainen kylläkään.