tiistai 4. heinäkuuta 2017

Raaste

Nimi: Raaskis Ratketa "Raaste"
Valmistaja/malli: Typerän näköinen, anatomiavikainen oranssi barbihevonen. Ei mitään tietoa mistä se on alunperin tullut ja minkä valmistama. En välitä vaikka se olisi ollut muka arvokaskin.
Nykyään: Punarautias liinakko suomenhevosruuna.
Kustomoija, ajankohta: Afuze, saatu valmiiksi 27/6/2017.
Koko/mittakaava: Traditional.
Sukupuoli: Ruuna.
Rotu: Suomenhevonen, aika raskasrakenteinen ja iso eli epäilen sen olevan ainakin osittain työhevostyyppinen (tosin en kuvittele että kaikki työkkärisuokit olis automaattisesti isoja).
Väri: Punarautias liinakko. Neljä sukkaa, tähtipiirto ja kuonopilkku (jos osaan luokitella oikein, hevosten naamamerkit ovat usein todella epämääräisiä).
Muuta: Raasteesta piti tulla oranssinen rautias suffolk -ori, jolla on lyhyt pystyharja. Eipä tullut. Tosin ei siitä pitänyt tulla myöskään punarautiasta liinakkoa neljällä sukalla... No, kuten näkyy, olen ominut kyseisen värin joksikin bravuurikseni mustan ja mustankirjavien ohella.

Ennen kuin hihkun miten kivaa on omistaa itse tehty trad -suokki, narisen mallin virheistä: niitä on todella paljon! Jos osaisin enemmän, enkä olisi toteamani mukaisesti niin huono traditionalien kanssa, olisin ihan eittämättä muovannut sille realistiset muskelit noiden epämääräisten muhkuroiden tilalle. Yritinkin sitä, mutta pinta-ala oli liian suuri ja revin massat lopulta irti. Kaulaa kyllä levensin, siihen tuli mukava leviymä mikä on silmieni perusteella suokeilla tavallinen.

En kyllä mene sanomaan, että olisin saanut mitään maailman hienointa aikaiseksi, kun tätä tein. Sekä muotoilussa että värissä on karseita virheitä, jotka olisi voinut hyvin tehdä toisin tai hävittää... Mutta en osaa/pysty/whatever, en välitä enää. Kyllä nyt traditionaleja vasta kerran aiemmin kustomoinut saa tehdä vähän huonomman hevosen. Tekosyy. Syytän osittain myös neurodiagnoosejani siitä, ettei kärsivällisyys ja jaksaminen riitä mihinkään tolkuttoman pitkäjänteiseen, etenkin kun olen huomannut vihaavani joidenkin leluhevosten liian tasaista ja laajaa pintaa, josta puuttuu kaikki yksityiskohdat (ne pitää tehdä itse).

En myöskään ole mikään jalkojen maalaamisen fani, joten tällekin piti tehdä neljä korkeahkoa sukkaa... Kröh. No jaa, pidän suurimerkkisistä hevosista, ja tuollainen on suomenhevosilla ihan tavallista.

Naamamerkin kanssa otin pientä taiteilijanvapautta, ja ähelsin siihen jonkin todella psykedeelisen kuvion... Silleen niinku tarkotuksella. Tykkään leikkiä naamamerkeillä. 

Hepan silmät ovat itse tehdyt, siis muotoilusta lähtien. En voi sietää noita barbikonien typeriä (anime)silmiä, joten on hyvä, että JOUDUN opettelemaan silmienkin muotoilua itse... Pääsee uhrihankinnoissa aina vaan vähemmillä laatuvaatimuksilla, kun tietää voivansa itse paikata niitä raadon vikoja. Tässä on myös sanottava, että on hirveästi etuja siitä jos on piirtäjä ja tietää, miten hevosen silmät piirretään. Nyt ne pitää vain piirtää massaan ja sen jälkeen hinkutella kolmiulotteisiksi.

(Raaste oli myös viimeinen hevonen, johon yhtä maalia käytin... Nimittäin kesken tekemisen katsoin, että mitä ihmeen valkoista höttöä siellä purkissa on. Kas kun en ennen ollutkaan todistanut maalin homehtumista! Kyl se silti vielä toimi, mutta sanottakoon, että tämä oli varoitus. Maali oli pelkkää puuroa jo ostettaessa, eikä ollut edes levityskelpoista ilman runsasta siveltimen uittamista vedessä... Älkää ostako maaleja jotka ovat jo kaupassa pilalla. Tämän purkin kanssa meni ehkä seitsemän vuotta.)

Nonni, nyt sitten siihen mukavaan juttuun. Kirjoitin taannoin Devarissa journalin siitä, kun harmittelin miten vähän suomenhevosia näkee pienoismalleissa. Niitä tekevät ihmiset ovat äärimmäisen harvassa, ja osa muka harvinaiseksi tai tuntemattomaksi mielletyistä roduistakin on oikeasti ihan yleisiä hevosmallikannassa, kun vertaa suomenhevosiin. Olen tyytyväinen siihen, että haluan tuoda omassa harrastuksessani esille maailman parasta hevosrotua, ja vielä itse tekemällä.

Ennen Raastetta olin tehnyt suokkeja vain Schleicheistä. Huvitun hiukkasen, kun ajattelen, että meninpäs sitten ihan accidentally askartelemaan heti mahdollisimman ison suokin isoimpaan yleiseen skaalaan.

Mutta en valita. Tämä on rotu, joka ansaitsisi enemmän huomiota ja ymmärrystä. Ja faktoja niille, jotka eivät tiedä suokeista riittävästi - suurin osa niistä on oikeasti rautiaita, joten rautias suokkimalli tuo parhaiten esille sitä, miltä suomalainen hevonen oikeasti näyttää. Aion tehdä muunkin värisiä suokkareita tulevaisuudessa, muunmuassa eräs Schleichi on jo päässäni musta suomenori, mutta näihin on aikaa, kerta olen kustomoijana hidas pessimisti.

Onneksi Raaste on kuvauksellinen, se ei ainakaan tule jäämään ilman tallennusta. Täten tulen kuvittamaan sen avulla blogeja ja ties mitä, enkä surkuttele että yhyy kun ei ole kuvia siitä miu tradisuokista. No kahtokaa, tässä se nyt on!

Ilmeestä ei vaan voi erehtyä - suomihevonen se on, siinä on sitä jotain mitä suokeissa aina on. Ihmettelen itsekin miten sain surkeilla kyvyilläni tästä moisen ihan vahingossa. Enkä puhu pelkästä väristä.

Onneksi osaan käyttää laskintani ja tiedän, miten hevosmallien mittakaavoja lasketaan. Raaste olisi 1:1 -koossa 171 cm, eli aika köriläs suomalaiseksi hevoseksi. Tuollainen on silti ihan mahdollista ja isoja suokkeja on ainakin joskus ollut. Nykysin vaan ei ole enää tarvetta millekään järkäleille, joten suurin osa suomenhevosista on noin 140-160 cm korkuisia.
















Seuraavaksi laitan ns. kasaumakuvia, elikkä jotain "modelliversumiini" kuuluvaa. Raaste sai kasaumaosion vasta alkukeväällä 2020 ihan vain siitä syystä, kun tästä otetut ratsastuskuvat eivät ole minusta mitenkään erityisen mielenkiintoisia. Yksi syy saattaa olla se, kun heppa ei ole taipunut sivusuunnassa ollenkaan; olen havainnut tällaisen vaikuttavan jostain syystä paljon siihen, miltä modellin kuvaaminen tuntuu ja miten kiinnostavia kuvia siitä saa. Raasteen kohdalla on vaikeaa puhua monipuolisuudesta.

Suomalaiset miehet. (Nämä neljä ensimmäistä kuvaa olen arkistoinut Raasteen peruskuviin, mutta visuaalisestihan nämä menevät täysin kasaumakuvista, joten kategorisoidaan ne nyt sitten näin.)


Selväpäinen hevonen.


Jotain kaulanaruratsastelua...

Hupi on Raasteen isäntä, ja useimmat muut aivotoiminnallisesti tälle hevoselle sopivat ratsastajat liian pätkiä, joten kiharamies esiintyy Raaste -kuvissa enemmän kuin muut nuket.


Oikea etuviisto on selkeästi Raasteen paras puoli.

...mikä ihme Hupin istuntaa ja jalka-asentoja vaivaa? Taitaa joka kuvassa istua niin, että kintut ovat liian edessä ja koukussa... Ja heppa menisi olevinaan ihan mutkitta kaikesta tästä huolimatta.


Tämä on valokuvatarinasta, jossa esiintyivät myös Murkku ja Lasse.

Pieni jätkä (Lasse) ja suomenhevosjärkäle.

Yhteisymmärryksen etsintää. Lassen ilme toimii tällaisissa kuvissa suht hyvin.

Tämä taisi edustaa ideaaliratsukkokuvasarjaani, jota varten yritin kasata loogisia, todennäköisimmin yhteen toimivia ratsukoita. Niinollen Raaste on tietenkin oman isäntänsä ratsastama. Varusteet pidetään melko simppeleinä, eli alaturpista ei todellakaan tarvita ja ohjia käytetään vain kevyesti, ohjaus taas hoituu painoavuilla.


Ohjat ovat itseasiassa hopeaketju, joka on roikkunut omassa kaulassani. Muokkasin sen pienoismallitarkoituksiin siten, ettei mikään alkuperäinen osa vaurioitunut tai mennyt epämuotoon, joten periaatteessa ketjun voisi laittaa kaulaan heti kun tarvitsee. (No ei tarvitse, kun on toinen ketju.)


Tässä on siis ensimmäinen traditional -suomenhevoseni. Lisää haluan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Danke schön, tämä blogi ei ole saksalainen kylläkään.