tiistai 4. heinäkuuta 2017

Rollo

Nimi: Hey We Have Too Much Free Time, You Noticed? "Rollo"
Valmistaja/malli: Tuntematon; barbihevonen taas, arvaan.
Nykyään: Rautiaankirjava tennesseenwalker -ruuna.
Kustomoija, ajankohta: Afuze, saatu valmiiksi 3/7/2017.
Koko/mittakaava: Traditional.
Sukupuoli: Ruuna.
Rotu: Tennesseenwalker (TWH).
Väri: Rautiaankirjava tobiano, päistärikkö/sabino/sekakarvaa paljon. Sukat mtj. Naamassa laukki. Häntä osin valkoinen.
Muuta: Tämäpäs oli nopea projekti! Tykkään. Malli sai alkunsa kierrätyskeskuslöytönä. Olo oli aika tyhmä kun kehtasin kiikuttaa mokoman tiskille ja maksaa sen, mutta en kadu. Kotona sitten totesin miten hirveässä kondiksessa se oli - entinen omistaja on selvästi ollut pikkulapsi, joka on halunnut syöttää konilleen esimerkiksi mämmiä. Siltä se iljettävä musta töhnä sen suussa nimittäin näytti!

Ostopäivänä, pestynä ja riisuttuna.



Lelut ja pienoismallit eivät tykkää jäädä auringon armoille.

Yksi iso syy siihen, kun hankin tämän, oli sen aukinainen suu. Ostettaessa walkerilla oli muoviset suitset ja satula, ja suitsissa suukappale. Putsasin ne kosteuspyyhkeellä ja pistin talteen ihan muuten vaan. Riisuessani konin sillä oli kamalat aurinkohaalistusarvet päässään. Kävi liki sääliksi, mutta ehm. Eikö muka säälitä enää silloin kun tulee ilmi, millainen elämä tällä on nukkensa käsissä?

Likakerros oli sen verran hirvittävä, että bakteerikammoisena koin parhaaksi pestä hevosen (ja pari muuta mitä samalla kertaa hankin) ihan oikeasti vedellä ja saippualla. Jouhet nyt kynin irti muutenkin niin niiden kanssa ei tarvinnut mitään varoa. Puhtaana se sai hetken hengähtää ja esittää pakettiin pistettyä showhevosta. Tästä on kuvatodisteita.



Jos hevonen on jo leluna sen verran jännä, että sen saa näyttämään järkevähköltä kuvissa, miksi tehdä mitään muutoksia? Siksi, koska muutoksilla sen saa näyttämään vielä paremmalta. Tai no, eihän tuo ostokunnossaan ollut minkään arvoinen, se oli ruma ja on edelleenkin anatomiavikainen.

Huomasin muuten samalla, että leluntekijä on repinyt inspistä Breyeriltä. Taitaa muotti olla jäljennös tästä

Kuten tapanani on, korjasin ainakin ne kämmit mitä pystyin. Muotoilin uusiksi päätä, lisäsin kurkkuun massaa ja myöhemmin ryppyjä, tein yönsilmät, massailin harjanjämät, muotoilin ruunakaluston ja asianmukaisen hännänalusen. Etukaviot pidensin; eivät ne mitkään hyvät ole todellakaan, mutta paremmat kuin ilman muotoilua. Ryttyjä iskin myös kainaloihin, kupeisiin ja jalkojen väliin muutenkin. Häntä on kokonaan itse muotoiltu, sen tukirankana on erikeepperillä paikalleen liimattua palloketjua (ihme ratkaisuja minullakin...).

Väriksi piti tulla alunperin mustanpäistärikkö isoilla merkeillä ja vatsakuviolla. Totesin siinä sitten, että hitto, milläs minä sen muka teen kun tuon Raasteenkin kanssa meni hermo häivytyksissä. Että ei sitten tullut mustanpäistärikköä minulle... Kerkesin kyllä jo visualisoida ideaani koneellisen kuvan muodossa.



No, jotain päistärikön kaltaista silti halusin. Päädyin tykkäämään ideasta, että minulla olisi rautiaankirjava tobiano päistäreellä. Rautiasosuuden pangaret jättäisin aika vähäisiksi, ettei menisi taas punarautiaaksi liinakoksi (...). Pähkäilin ideaa hetken, ja tein tästäkin digitaalista visualisointia.



Idea oli ilmeisesti liian hyvä, joten seuraavat pari päivää aivoissani vilisi vain ja ainoastaan tämä walkeri. Se kertoi siitä, että piti vaan maalata se nyt. Kuvasin melkein jokaisen vaiheen, joten minulla on ainakin ainekset tutoriaaliin sitten joskus. En kyl väitä että olisin ensi kertaa sekakarvoja tekevänä mikään hyvä hölisemään siitä, miten sellainen kannattaa oikeasti maalata... Heh.

Rupesi kyllä yhdessä vaiheessa tympimään se, kun askartelumaalit ja taiteilijavärit peittävät niin huonosti. Pitää kerrostaa kamalasti, enkä minä ainakaan jaksa mitään superohuita tasoja vedellä siihen sen enempää, tiedän kyllä itse sitten kadunko jos maalaan paksuja kerroksia (hevosmallipiireissä neuvotaan maalaamaan useita ohuita kerroksia jotta vältyttäisiin siveltimenjäljiltä ja muotoilun yksityiskohtien katoamiselta). Yksi asia mitä sitten oikeasti kadun on se, kun jossain välissä maalailin tätä ihan maalaamisen ilosta tummansinisellä, ilman mitään hajua siitä ettei se kannata jos koni kuitenkin pitää pohjamaalata valkoisella myöhemmin... Ihan vaan sillä, että se sininen kyllä kuultaa sieltä alta ihanasti ja aiheuttaa piänvaivaa.

Älkää uskoko jos maalipurkki tai pakkaus sanoo: "vain yksi kerros riittää". Se ei ikinä pidä paikkaansa. Havainnollistava kuvaesimerkki, jossa hevosen etupää on maalattu 'loppuun' ja takapäässä on vasta ensimmäinen, ohuehko maalikerros.

No mutta, sitten oli se sekakarvaosuus. Oletin että siitä tulee hauskaa. No, tuli ja ei tullut. Olen keskittymiskyvytön ja kärsimätön ihminen, joten ehkä siinä on syy siihen kun en ennen ollut mitään tällaista tehnyt. Alunperin piti tehdä yhdellä pienellä siveltimellä koko roska, mutta lopulta suttasin sitä ainakin kolmella eri maalausvälineellä (sentään kaikissa oli karvainen kärki). Nyt kun katson niin oli se ehkä sen arvoista.

En mielelläni anna jouhien olla liian saman sävyiset turkin kanssa, joten vetelin ne suklaanruskealla, että se olisi se jouhien väri tällä. Uskokaa sitten nyt, että vähäisen harjan maalaamien on ihan kauheaa. Onneksi tykkään tuosta efektistä mikä jää, kun maali ei peitä tarpeeksi, joten en kiduttanut itseäni enempää harjan maaluulla. Kai se esittää että seassa olisi useamman eri sävyn karvoja, jaa.

Aamulla 3/7/17 (oikeesti, en ees tienny että kuukaus vaihtu jo) päätin, että teen konin mahdollisimman valmiiksi ennen kuin menen lenkittämään koiruutta tuonne kamalaan suomalaiseen kesäaurinkoon. En oikein itsekään tajunnut siinä, että jaa, sain tämän valmiiksi.

Jos joku nyt ihmettelee hevosen silmiä, saa kuulla, että ne ovat tarkoituksella vähän oudot. Valkuainen on todella punainen ja sitä näkyy paljon, koska tämä walkeri ei ole se parhaiten hoidettu hevonen. Taitaa olla herkkä suustaan ja kiltti, mutta isäntä ei välitä, ja se saa myös tulla ilmi sen olemuksesta.

Nimi hevoselle kehkeytyi vasta tätä kirjoittaessani. Hekottelin nimilistalleni, ja revin sieltä yhden todella överin lauseen: Hey We Have Too Much Free Time, You Noticed? Ja kyllä, tämä se valikoitui. En tiedä onko se tasan tarkkaan oikeaoppisesti kirjoitettu... Lempinimeksi tuli toistaiseksi Rollo, koska se sopii väriltään tälle hevoselle. Pitkä nimi on mukavan ironinen ja kertoo ainakin minun arjestani paljon. Kun on aikaa tehdä näitä hevosia.

Rollo on sellainen, jollaiseksi sitä suunnittelinkin; vähän huonolle hoidolle jäänyt askellajihevonen. Luonne sillä taitaa olla hyvä, mutta mitäpä se auttaa kun isäntä ei jaksa pitää siitä huoltakaan. (Isännästä kuvia alempana. Ja on muuten todella korni nukke kyseessä, että varautukaa.)

Eihän se realistinen ajatus ole, äkkiseltään, että olisi Suomessa walkeri, mutta mistäpä sen tietää jos yksittäisiä hevosia kuitenkin löytyy? Koska sijoitan pienoismaailmani aina Suomeen, on meno myös sen mukaista siinä määrin, ettei Rollostakaan mitään 'entistä big lick -hevosta' tullut. Ruokkiva käsi on varmaan vaan ollut selvillä amerikkalaisten hevosjutuista ja ottanut siitä onkeensa, eli antanut hevosen etukavioiden kasvaa ylipitkiksi pitemmän askeleen toivossa, kerta kyse on askellajihevosesta. Varustevalinnat ja oikeastaan kaikki muukin on sitten seurausta joko havainnoista tai jaksamattomuudesta. 













Yksi hirveimmistä kämmeistä, joita en pysty korjaamaan: liian alas sijoittuvat silmät.




Rollon isäntä on aika karu, iso ukko. Entinen hevosmies jolta loppui jaksaminen kesken, mutta hepoista ei pystynyt luopumaan.





Kuten kuvista näkee, Rollo sai jo oman riimunkin. Tosin se on huomattavasti vanhempi kuin yksikään trad -kustomini, kyse on nimittäin ensimmäisestä ikinä tosissaan tekemästäni nahkariimusta tässä koossa. Jos oikein muistan.

Mutta on se heppa aika söpö nyt kun katsoo... Semmonen "hjälp mii" -möllötys. Liitän sen walkereihin aika herkästi, niillä kun on tuota surullisenkuuluisaa showrääkkitaustaa (big lick).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Danke schön, tämä blogi ei ole saksalainen kylläkään.