Keskeneräiset hevoset

Kustomointini aina laahaa, mutta hirveä tarve minulla on julkaista uhreistani kuvia. Siispä teen keskeneräisille projekteille sivun Kuvikkoon.

Projektigalleriaa päivitetty:
- 15/4/19: Lisäsin kuvia tämänhetkisistä projekteista (kuvattu 2018 ja 2019). 
- 13/3/20: Poistelin kuvia hevosista, jotka eivät ole edenneet pitkään aikaan, ja lisäsin uusia, edistyviä projekteja skaaloihin LB ja trad.  
- 2/5/20: Poistin kuvat kahdesta, jotka ovat jo valmistuneet. 

Pyrin tällä gallerialla tuomaan ilmi tämänhetkistä (ja nykyistä) tilannetta kustomointini saralla, ja samalla haluan antaa esimerkkiä siitäkin, minkä tasoisia malleja näistä on tulossa.

Muistan pentuajoilta sellaisen lauseen kuin "Keskeneräistä ei saa arvostella!", ja se voi pitää jopa paikkansa. Kustomini saattavat edetä johonkin suuntaan sinä aikana, kun olen jo julkaissut kuvia nettiin, ja täten jokin anatomiakämmi on voinut jo korjaantua. Keskeneräinen on keskeneräinen, eikä ainakaan näissä pohjamaali tarkoita heti sitä, että malli olisi maalausvalmis. Yhtenäinen pohjamaali takaa vain sen, että näen helpommin kaikki massailusta jääneet saumat, urat ynnä muut, mitkä voisivat maalaamattomina näyttää paremmilta kuin ovatkaan. Olen monesti kärvistellyt muunmuassa sitä, että hevosen runkoon tekemäni lisäykset (kuten tuon Tulipallon kanssa, joka on tehty läskimmäksi kuin alkuperäismalli) näyttävätkin lisätyiltä eivätkä hevoseen oikeasti kuuluvilta...


Stablemates ja pienemmät:

Jostakin halvasta lelusta aikoja sitten aloitettu (2010?). Suunnittelin tästä alunperin minihevosta Schleich -kokoon, mutta se alkaakin nyttemmin näyttää stablemate -kylmäveriseltä (suokki?).

Little bit (käytännössä vain Schleichejä):

Trakehnertamma, josta tulee sekarotuinen ja melko karvaisa ruuna. Naama ei tule olemaan nätti.

Classic:

- ei kuvia vielä -

Traditional:

Classic -koon poni, josta pitäisi tulla traditional -koon pikkuratsuponiori - tai ruuna, jos päätän ruunata sen.

Tästä on tulossa issikka. Sininen massa on silkkimassaa, joka ei sovi kustomointiin, mutta piti jostain syystä kokeilla. Jatkoin Fimo Air Basicilla (en ole kuvannut sitä).

Jättimostiisi, siis pirun iso ja myöskin paloiksi pistetty otus josta haluaisin tehdä melkoisen karikatyyrin.

"Tyrannosaurusponi", classic -kokoinen nukkakoni josta pitäisi tulla traditional -skaalan ratsuponi. Taidan tehdä tälle kokonaan uuden kaulan, ja suunkin aukaisin.

Iso nukkatäysiverinen (samanlainen kuin Remu), josta saatan tehdä ravaajan tai laukkaajan - tai jonkin epämääräisen sekaliikkujan. Ideat ovat vielä melko auki.


Läheskään jokaisesta projektista en laita kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Danke schön, tämä blogi ei ole saksalainen kylläkään.